Luento- ja keskustelutilaisuus aiheena Narsismin vaikutukset läheisiin Helsingissä 27.11.2019 klo 18-20

11.10.2019

Puhujana psykologi, psykoterapeutti Pirkko Lahti. Lahti on työskennellyt vankeinhoidon parissa, Helsingin yliopiston psykologian laitoksella sekä useissa kansainvälisissä tehtävissä ja Mielenterveysseuran pitkäaikaisena puheenjohtajana.

Mitä uhreissa useimmiten tapahtuu narsistisen persoonan läheisyydessä ja mitä mahdollisuuksia uhrilla on kehittää omaa puolustustaan ja vähentää omaa syyllisyydentuntoa ja pelkoa?

Pirkko Lahden mukaan narsistinen persoona pitää itseään muita parempana, haluaa jatkuvasti kehuvaa palautetta, on parhaimmillaan hurmaava ja karismaattinen, käyttää muita ihmisiä pelinappuloinaan ja hyväksikäytettävinään, ei tunne kykyä myötäelämiseen, ei kestä pärjääviä ihmisiä lähellään, manipuloi häikäilemättä muita ihmisiä, puhuu yhtä ja tekee toista.

Narsistia on lähes mahdotonta hoitaa, koska hänellä ei ole sairaudentuntoa. Jos hänelle kerrotaan, että perheessä tai työyhteisössä on ongelmia, hänen mielestään ongelmat johtuvat muista. Narsisti ei tunnista tai tunnusta sitä, että hänen käyttäytymisensä olisi haitallista muille. Koska narsisti yleensä osaa toimia melko taitavasti ja peitellä toimintansa todelliset motiivit, häntä on vaikeaa saada vastuuseen. Lisäksi hänellä on yleensä manipuloidut tukijoukot häntä puolustamassa.

Vaikka narsistiselle persoonalle ei sellaisenaan paljoa voi, mutta hänen asemaansa voidaan horjuttaa nostamalla esille hänen toimintansa aiheuttama henkinen väkivalta ja sen vaikutukset läheisiin.

Kun narsistista persoonaa tai kiusaajaa ei yleensä saada mistään vastuuseen, uhrin on hyvä pitää huolta itsestään. Mitä uhri voi tehdä voidakseen paremmin ja pystyäkseen puolustautumaan sekä ennaltaehkäisemään narsistin henkisen väkivallan vaikutuksia? Pirkko Lahti avaa mielenterveyden näkökulman kiusaamisen ja alistamisen vaikutuksiin ja siitä eheytymiseen.

Paikka: Holiday Inn City Centre, Elielinaukio 5, 00100 Helsinki

Tilaisuus on maksuton. Tilaan mahtuu noin 60 henk.

Tervetuloa tilaisuuteen!