Runopäiväkirja traumasiteestä narsistin kanssa

Runokirjani ”Seitsemän vuoden tulva – Narsistirakastaja” kertoo henkisestä väkivallasta parisuhteessa. Kirjan ”sinä” eli suhteen toinen osapuoli edustaa narsistista persoonallisuushäiriötä. Runojen teoreettisessa viitekehyksessä nojaan professori Sam Vakniniin ja muihin tietokirjailijoihin.

Vaknin on luonut käsitteen ”Malignant Narcissism” eli pahanlaatuinen tai pahantahtoinen narsismi. Tällainen narsisti tekee läheisilleen erittäin julmia tekoja, jollaisiin pystyy vain vakavasti häiriintynyt ihminen. Toivon kirjani auttavan niitä, jotka ovat kohdanneet vastaavaa. Kaunokirjallisuuden kuten runojen, novellien ja romaanien lukeminenhan on tutkitusti erittäin terapeuttista.

Runoissani kuvaan traumasiteen syntymistä: suhteen alussa uhri hurmataan, ja sen jälkeen alkaa kaltoinkohtelu. Hyvän ja huonon arvaamattomuus toimii kuin voiton ja häviön vaihtelu peliautomaatissa. Tämä epäsäännöllinen vahvistaminen saa uhrin pysymään suhteessa, odottamaan onnen palaamista. Se luo kognitiivisen dissonanssin eli sisäisen ristiriidan, jossa uhrin ajatukset sotivat keskenään jatkuvasti.

Uhrin voimat hupenevat hänen heittelehtiessään rakkaudesta suruun ja ikävään, pelosta toivoon, pettymykseen ja epätoivoon. Sana ”stressi” ei riitä kuvaamaan hänen kärsimyksensä määrää. Kumppani solvaa, syyttelee, kuulustelee, pelottelee, hylkää ja katoaa, tekee mustasukkaiseksi jne. – hän on emotionaalisen kidutuksen asiantuntija.

Kuvaan kirjassani seitsemän kaltoinkohtelun sykliä. Saman kuvion toistuessa uhri ymmärtää suhteen vaarallisuuden. Hän tajuaa olevansa koukussa kuin addikti, läheisriippuvainen väkivaltaisesta kumppanistaan.

Kirjan rakkausrunoissakin on alusta asti kohtalokas sävy. Jokaisen syklin myötä syvenee tuhon tunnelma: paniikki, vangiksi jääneen hätä ja jähmettyminen, opittu avuttomuus ja luovuttaminen -- näitä traumatisoituminen aiheuttaa. Runoissa on läsnä niin suuri psyykkinen kipu, että se uhkaa kuin kuolema. Uhrilla ei ole voimia irtautua suhteesta, mutta pakoon olisi päästävä. Hän voi vain rukoilla ihmettä.

Kirjan nimessä esiintyvä ”tulva” on symboli sille, miten uhrin elämä vallataan ja hukutetaan. Sen tuhovoima on suuri. Vesi elementtinä on tunteiden symboli. Narsisti operoi tunteilla, herättää niitä ja käyttää niitä julmasti hyväksi – vaikka toisen ihmisen tunteet ovat pyhiä, siinä missä toisen ihmisen loukkaamattomuus on pyhää. Kenenkään tunteita ei saisi manipuloida, sen pitäisi olla lailla kiellettyä.

Tuhotulva voi kuitenkin jättää jälkeensä viisauden, josta uhri synnyttää elämänsä uudelleen – kuin feenikslintu tuhkasta. Nuo seitsemän vuotta kypsyttävät uhrin lopulta omien voimakeinojensa löytämiseen. Hän oppii kääntämään katseensa omaan sisimpäänsä ja suomaan itselleen sen rakkauden, jota toivoi kumppanilta. 

Narsistin uhrit tarvitsevat apua

Psykologi Sam Vaknin kehottaa narsistin uhreja keskittymään itseensä kolmella terapeuttisella tasolla: mindfulnessin, liikunnan ja henkisyyden keinoin. Uhrit tarvitsevat myös terapiaa, ja Vakninin mukaan heidän ennusteensa on tällöin hyvä. Ilman apua voi kuitenkin olla vaikeaa parantua. Avun saaminen nykyisessä yhteiskunnassamme voi olla haastavaa, etenkin jos uhrilla ei ole varaa terapiaan.

Poliisin ja oikeuslaitoksen apu on epävarmaa etenkin, jos suhteen väkivalta on ollut ”vain” henkistä, vaikka psyykkinen väkivalta voi traumatisoida pitkäkestoisemmin ja vaikeammin kuin fyysinen väkivalta. Poliisi voi suhtautua ylimalkaisesti parisuhteessa tapahtuvaan henkiseen väkivaltaan, vaikka se on lain mukaan rikos. Poliisi voi todeta, ettei asiaa lähdetä tutkimaan, jos uhri on vielä yhteyksissä pahoinpitelijän kanssa. Silloin katsotaan, että kiusanteko on ”uhrin omaa syytä” – aivan kuin esimerkiksi raiskauskin olisi sallittua, kun kerran ”ollaan tekemisissä”. Tämä on aivan väärää ajattelua. Jos henkisen väkivallan voi todistaa esimerkiksi tuhannella solvausviestillä puhelimessa, rikos on ilmiselvä. Poliisi saattaa myös todeta, ettei vainoamista tutkita, ”mikäli suhde ei ole päättynyt”. Me narsistin uhrit tiedämme, että suhteen päättyminen narsistin kanssa on veteen piirretty viiva. Vaikka uhri pyrkisi vapauteen ja kieltäisi narsistia ottamasta yhteyttä, traumaside voi saada poistamaan estot puhelimesta yms. Vainoaminen ei silti ole uhrin syytä, vaan vainoajan.

Uhri tarvitsee sote-järjestelmän apua narsistista irtautumiseen ja sen jälkeen erossa pysymiseen, sillä narsisti ei yleensä halua luopua uhristaan vaan voi palata pitkänkin ajan kuluttua. Narsisti on manipuloinut, ohjelmoinut, addiktoinut uhrinsa syvästi. Siksi traumasidettä narsistin kanssa on mielestäni hoidettava addiktiona ja siitä toipumisena sekä kompleksisena post-traumaattisena häiriönä. Päihdevieroitusta ja -kuntoutusta odottaa nyky-yhteiskunnassamme moni; jotain samankaltaista tarvitsisi myös narsistin uhri.

Meitä ei riittävästi varoiteta erilaisista riippuvuuksista, joista huumaava ja toksinen rakkaus on yksi vaarallisimpia. Mikä tahansa addiktio on aina monitahoinen kokonaisuus, joka kaappaa uhrin oman toimijuuden; hänen toimijuutensa uinuu. Avun hakeminen voi vaatia kaikki hänen voimansa ja hän tarvitsee itsensä puolustamiseen tukea eikä vähättelyä.

Narsistin uhri voi tuntea syvää häpeää siitä, että on jäänyt psyykkisesti riippuvaiseksi väkivaltaisesta kumppanista eikä pysty jättämään tätä lopullisesti; hän voi hävetä heikkouttaan ja tarvitsevuuttaan kuin alkoholismia tai muuta päihderiippuvuutta. Häpeä lannistaa ja lamaannuttaa entisestään, jo olemassa olevien traumojen lisäksi. Kaikki, mikä heikentää uhria, heikentää myös hänen kykyään traumasiteen katkaisemiseen. Se voimistaa itsetuhoista ajattelua ja halua palata väkivaltaisen narsistin luo. Jos ihminen kokee itsensä arvottomaksi ja todellisuuden toivottomaksi, hän voi hakea siihen lohtua vanhasta addiktiostaan. Heikkona ihminen on taipuvainen eskapismiin eli tosiasioiden kiistämiseen; suhde narsistin kanssa voi taas houkutella ja hyvät muistot kutsua menneisyyteen. Kaikki yksinäisyys ja syrjäytyminen voimistaa eskapismia. Niiden vallasta ihminen ei hevin pääse tavoitteeseensa eli voimaantumiseen ja vapautumiseen. Kuten psykologi ja filosofian tohtori Lauri Rauhala (1914-2016) totesi: ”Ihminen käyttäytyy kuten kokee.” Jos narsistin uhri pysyy avuttomuuden tilassa, ilman tukea ja validaatiota eli kokemustensa ja tunteidensa arvostamista, miten hän voisi irtautua vaikeasta addiktiosta?

Uhria on autettava ymmärtämään, että narsistin ja rikoksen uhriksi joutuminen ei ole hänen syytään, vaan se voi tapahtua kenelle tahansa – muita taustatekijöitä ei tarvita kuin narsistin ovela toiminta. Uhrille on vakuutettava, että hänellä on voima ja kyky päästä asian yli toisten tukemana. 

Traumasiteen vaikeutta ei ymmärretä

Pahantahtoisen narsistin uhriksi jääminen voi olla pahin tragedia ihmiselle, professori Vaknin toteaa. Ero narsistista tapahtuu usein narsistin toimesta, sillä se on yksi hänen manipulointitaktiikoistaan. Vaikka uhri olisi itse päättänyt lähteä, narsisti saa hänet kokemaan, että hän on tullut jätetyksi, ”menettänyt” narsistin, elämänsä rakkauden. Tähän menetyksen tunteeseen uhri voi jäädä pahasti kiinni.

Vaknin toteaa, että uhri kokee menetyksensä niin suureksi, että muut eivät voi ymmärtää sitä. Uhri kokee menettäneensä sekä tulevaisuutensa että itsensä hellästi vaalittuna ja rakastettuna olentona. Hän kokee menettäneensä kaikkinielevän rakkauden, joka on kuin äiti/isä, sisarus ja oma lapsi yhteensä (sillä psykologisesti narsisti tekee itsensä näiden kaikkien kaltaiseksi uhrin sisäisessä todellisuudessa). Narsistin luoma fantasia sitoo uhrin kokonaisvaltaisesti, kaikilla hänen olemassaolonsa tasoilla. Näiden siteiden voima on ymmärrettävä, jotta uhrin menetyskokemukseen osattaisiin suhtautua sen vaatimalla vakavuudella. Uhri ei ole höynäytetty hölmö vaan vaikean katastrofin eloonjäänyt, joka on kaiken avun arvoinen.

Monille narsistin uhreille, kuten muillekin huijauksen, petoksen tai väkivallan uhreille, on tuttua syyllistäminen – siis uhrin syyttäminen! ”Miksi uskoit, miksi lankesit, miksi annoit anteeksi, miksi palasit, mikset lähtenyt?” Samalla logiikalla myös alkoholistilta eli alkoholiriippuvaiselta voisi kysyä: miksi kokeilit alkoholia ja jäit koukkuun siihen – tai peliriippuvaiselta: miksi kokeilit pelaamista ja tulit riippuvaiseksi siitä? Tai: miksi kävelit ulkona ja altistuit saalistajan katseelle – joissain maissahan naisia varjellaan siltä? Hyväuskoista ihmistä ei saa syyllistää hänen luottamuksestaan elämää kohtaan, tai kaikki iloa ja nautintoa tuottava olisi kiellettävä. Silti meitä narsistin uhreja syyllistävät sekä läheiset että viranomaiset. Ystävätkään eivät jaksa kuunnella, kun haluaisimme puhua narsistin teoista, käydä läpi kokemaamme ja ristiriitaisia tunteitamme. Jos yhä roikumme väkivaltaisessa suhteessa, läheisemme saattavat jopa hylätä meidät.

On kyse epäsuorasta syyllistämisestä silloin, kun uhrin syvä tarve puhumiseen ja keskustelemiseen torjutaan kyllästynein ilmein ja sanoin: ”Olen kuullut tuon saman jo monta kertaa! Mikset vain mene elämässäsi eteenpäin!” Tämä osoittaa, että traumasiteen vahvuutta ja addiktioluonnetta ei ymmärretä.

Siksi kirjoitin runoni teille, jotka ymmärrätte, koska olette itse kokeneet saman ja kaipaatte vertaistukea -- ja niille, jotka pitäisi saada ymmärtämään: omaisille, ystäville, viranomaisille, hoitajille ja terapeuteille. Meidän, uhrien, rakkaus oli syvää ja sen päättyminen kuolemaakin tuskallisempaa: hidasta kitumista kuoliaaksi ilman vapauttavaa tyhjyyttä, kaiken loppumista. Narsisti kidutti meitä sykleissä, antaen meidän välillä toipua hieman ja sitoutua rakkauteemme vielä entistäkin kiihkeämmin. Narsisti tiesi, miten tulisimme riippuvaisiksi tunteiden vuoristoradasta, joka on dopamiinirata: aivokemiaa, jonka edessä järjen tai oman tahdon ääni on voimaton ja puhuu tuntematonta kieltä.

Me emme ”uhriutuneet” vaan jouduimme rikoksen uhriksi. Tunteita manipuloimalla ja tunteita teeskentelemällä tehty rikos haavoittaa syvemmin ja pitkäkestoisemmin kuin turpiin vetäminen. Toki moni meistä on kokenut myös fyysistä väkivaltaa, mutta sekään ei estänyt meitä palaamasta pahoinpitelijän luokse, sillä oma rakkautemme oli kaikkinielevää ja kaiken kestävää, kuten Raamatussa opetetaan, ja sellaista kuin lauluissa ja elokuvissa. Se oli rakkautta, jollaisesta kaikki haaveilevat.

Ehkä alitajuntamme uskoo, että rakkauteen pitää kuulua kärsimystä. Ehkä olemme oppineet sen vanhempiemme käytöksestä, sanattomista viesteistä ja esimerkeistä. Tämä tarkoittaa vain, että olemme enemmän kuin yhden rikoksen uhreja. Meitä ei pahoinpidellyt vain kumppani, vaan koko väkivaltainen kulttuuri. Emme voi syyttää sitä oikeudessa, mutta terapiassa voimme kaivaa esiin haitallisten uskomustemme arkeologiset kerrokset omassa henkilöhistoriassamme ja kulttuurimme historiassa. Populäärikulttuuri houkuttelee hullaantumaan ja heittäytymään kiihkeään rakkaustarinaan, jonka rinnalla arki kapenee. Ja Suomessa on pitkä perinne naisten kestämiselle ja kärsimiselle, kulissien ja koko elämän pystyssä pitämiselle. Meillä on paljon ylisukupolvista traumatisoitumista ja opittuja toksisia käyttäytymismalleja, jotka altistavat henkisen väkivallan periytymiselle.

Henkinen väkivalta liittyy myös moniin suhteisiin, joiden toinen osapuoli on päihdeongelmainen; runoissani kuvaan tällaista suhdetta, jossa narsisti on päihdeaddikti ja uhri taas addiktoitunut häneen. Runojen minä-kertoja ei kuitenkaan suostu häpeämään suurta rakkauttaan vaan kuvaa sitä ja kaikkia muitakin tunteitaan rehellisesti.

Fenomenologinen näkökulma ”narsistiaddiktioon”

”Persoonan koettu addiktio tarkoittaa hänen taisteluaan sitä vastaan, minkä vangiksi on jäänyt.”

- Piia Koivumäki

Runoissani kuvaan rakkautta narsistiin fenomenologisesti eli minä-kertojan näkökulmasta. Runoni voivat siksi auttaa tällaisen traumasiteen, riippuvuusilmiön tutkijoita ymmärtämään sen erityislaatua filosofis-psykologisesti.

Piia Koivumäen tuore väitöskirja ”Holistinen addiktiokäsitys Lauri Rauhalan filosofisen ihmiskäsityksen valossa” nostaa esiin fenomenologisen lähestymistavan addiktioiden tutkimuksessa. Kerron fenomenologisesta lähestymistavasta Koivumäen väitöskirjaa lainaten siltä osin kuin se kuvaa myös runojeni tavoitetta narsistiaddiktion tarkastelussa.

Addiktion psykopatologiassa fenomenologia on nouseva suuntaus, joka pureutuu persoonan addiktion ontologiaan. Fenomenologinen näkökulma keskittyy persoonan kokemiseen ja maailmassa olemiseen. Keskiössä on eletty näkökulma eli yksilöiden tapa kokea oma tilansa ja tilanteensa. Syiden sijaan fenomenologia haluaa ymmärtää ja kuvata potilaan kokemuksen ja maailmassa olemisen kokonaisuutta.

Ongelman (tai häiriön) tutkimuksessa kokemuksen tärkeimmät ulottuvuudet ovat kehollisuus, ajallisuus, intentionaalisuus, kokemus tilasta, ilmapiiristä, tunteista ja yhteydestä toiseen. Subjektiivista ja intersubjektiivista kokemusta tarkastellaan fenomenologisesti. Tärkeää on, miten kokemus muuttaa  ihmisen elämisen ja olemassaolon tapaa sekä käsitystä itsestä. (Tirkkonen, Sanna (2019) "Mitä filosofi tekee psykiatrisella klinikalla, Thomas Fuchs?"; niin & näin -lehti.) Fenomenologisessa näkökulmassa kiinnostuksen kohteena on eletty, ruumiillinen ja kokonaisvaltainen kokemus. Häiriön subjektiivista ulottuvuutta voi lähestyä vain fenomenologisesti.

Fenomenologinen näkökulma addiktioon tarkastelee sitä subjektiivisena yksilön eletyn kokemuksen kautta. Addiktio nähdään tällöin syvällisenä kokemuksellisena ja eksistentiaalisena ilmiönä, toisin sanoen ihmispersoonan tapana kokea ja olla maailmassa. Tämä näkökulma korostaa persoonan kokemusta kehollisesti, ajallisesti ja tilanteisesti rakentuvana. Se nostaa esiin myös eettisiä kysymyksiä persoonan autonomiasta, toimijuudesta, vapaudesta ja moraalisesta vastuusta liittyen addiktioon. (Koivumäki, Piia. Holistinen Addiktiokäsitys Lauri Rauhalan Filosofisen Ihmiskäsityksen Valossa. 2025.)

Runoteokseni ”Seitsemän vuoden tulva – Narsistirakastaja” kuvaa, miten suhde narsistiin läpäisee koko persoonan ja elämän ja pakottaa uhrin pysähtymään koko olemassaolonsa vaarantavan traumasiteen äärelle. Tämä emotionaalinen riippuvuus pahoinpitelijästä on suurempi ongelma kuin mitä uhrin voimavarat kykenevät ratkaisemaan, sillä narsisti on saattanut hänet syvään sisäiseen ristiriitaan, sotaan tunteiden, tarpeiden, ajatusten, tahdon ja kaikkien muidenkin kuviteltavissa olevien impulssien välillä. Runouden aiheena näin vaikea ongelma on kiitollinen, sillä se antaa tilaisuuden voimakkaiden emootioiden sanoittamiseen subjektiivisella tavalla. Kokemuksen rajuus myös muuttaa runojen minä-kertojaa vääjäämättä.

Kärsin ja selvisin, ja sinäkin selviät

Sam Vaknin vertaa narsistin uhreja kidutuksen uhreihin. Ainakin minulle suhde narsistiin, sen herättämien tunteiden kestäminen ja niistä selviäminen vei kaikki ajatukseni ja lähes kaiken kapasiteettini seitsemän vuoden ajan. Etsin taukoamatta, sinnikkäästi ja epätoivoisesti keinoja asian yli pääsemiseen. En sanoisi luovuttaneeni missään vaiheessa, vaikka välillä uskoinkin, etten toipuisi koskaan, enkä edes selviäisi hengissä. Silti etsin koko ajan. Löysin varmasti kaikki tavat ajatella ongelmaani. Tavallaan ongelma myös piiskasi minua eteenpäin, etsimään keinoja myös kaikkien muiden vaikeiden tunteiden käsittelyyn ja kestämiseen. Nuorempana pelkäsin monia asioita, kuten pimeää ja yksinäisyyttä; nyt en pelkää niitä enää – en pelkää edes Saatanaa itseään.

Kirjoitin kirjan runoja seitsemän vuotta. Kuvaan niissä niin suurta rakkautta, ettei se katoa koskaan, vaikka aika lopulta haalistaisi sen muiston. Rakkautta enemmän oli ikävää, mustasukkaisuutta ja epätoivoa. Tuo hulluksi tekevä vuoristorata addiktoi minut niin vaikeasti, että elämäni on kulunut rajuissa ja pitkäkestoisissa psyykkisissä vieroitusoireissa. 

Kiroan päivää, jona törmäsin narsistiin, ja siltikään en kadu, sillä ennen tätä kaikkea olin kuin vaahtokarkki ja luulin rakkautta hauskaksi leikiksi. Nyt rakastan itseäni ja runoni ovat rakkaudenosoitus itselleni – ne syntyivät minun omasta tulestani. Ne kunnioittavat omaa luontoani, joka uskalsi rakastaa ja taistella kaltoinkohtelua vastaan. Elämäni haasteena on siirtää rakkauden ja inhohimon valkohehkuinen tuli pahoinpitelevästä narsistista itseeni ja omaan elämääni, joka kantaa minua eteenpäin.

Jokainen hetki, jonka silmäni näkevät, on arvokkaampi kuin jalokivet. Jos isäni olisi joskus katsonut minua ihaillen kuin pientä prinsessaa, kun olin lapsi; jos olisin pitänyt itseäni arvokkaana, en ehkä olisi kävellyt kaikkiin koettelemuksiini – mutta ainakin nyt, niiden jälkeen, osaan arvostaa itse itseäni. Olen kuin kuningatar. En häpeä sitä, mitä olen nähnyt ja kokenut, sillä tieto on valtaa ja kokemus vielä sitäkin väkevämpää. Ne ovat kuin valtaistuin. Kaikkein kovimmat läksyt ovat muuttuneet graniittisiksi peruskiviksi oman linnani alla. Kruunaa sinäkin itsesi ja istu korkealle, vankalle istuimellesi. Tästä lähtien näe itsesi aina tällä valtaistuimella. Tee kaikki tekosi ja ajattele kaikki ajatuksesi tältä valtaistuimelta käsin.

Mikään ei koskaan katoa, sillä energia on häviämätöntä. Rakkaus ei katoa; mikään arvokas ei koskaan katoa. Kaiken pahan voi päästää menemään sinne, minne se kuuluu – se ei kuulu sinuun. Olet jo liian viisas ja liian voimakas. Pahuus on pimeää ja heikkoa ja elää negatiivisista tunteista. Se etsii niitä ja käyttää niitä ravinnokseen. Siksi narsisti teki sinusta heikon, elääkseen surullasi ja mustasukkaisuudellasi, epätietoisuudellasi ja kaipauksellasi. Jos palaisit hänen luokseen, hän pienentäisi sinut taas tuohon surkeaan rooliin ja käyttäisi kaiken voimasi loppuun. Sinä tiedät nyt, ettet voi tehdä niin, itsesi vuoksi. Olet rakkauden, rauhan ja viisauden kuningatar omassa linnassasi valon valtakunnassa. Ja velvollisuutesi on vartioida rajaa pimeyden voimia vastaan koko maailman vuoksi.

*******

Sen jälkeen, kun narsistin uhri on turvautunut poliisin, oikeuslaitoksen, sosiaali- ja terveysviranomaisten sekä psykoterapeuttien apuun, häntä voi suuresti auttaa myös kaunokirjallisuus, filosofia, uskontojen viisauskirjallisuus ja meditaatio. Nämä ovat erittäin toimivia itsehoitokeinoja, joita suosittelen lämpimästi. Runoteokseni lisäksi olen kirjoittanut kaksi tietokirjaa (”Usko, toivo, rakkaus, meditaatio” sekä ”Meditaatioraamattu”, Basam Books 2021/2022). Itse olen löytänyt parhaan avun niissä kuvaamistani terapeuttisista meditatiivisista menetelmistä. Suunnittelen myös meditaatio-opasta addiktioista toipumisen tueksi. Olen filosofian maisteri, kustannustoimittaja, taidekriitikko, sosionomi ja diakoni. Kirjojani on kirjastoissa ja niitä voi tilata Rosebud-verkkokaupasta, joka myy kustantamoni Basam Booksin teoksia. Jollei ”Seitsemän vuoden tulvaa” löydy kirjastostasi, voit tehdä kirjastolle hankintaehdotuksen. Toivon sinulle mitä parhainta uutta vuotta 2026, iloa ja valoa!

Karla Löfgren 22.12.2025