Vapaaehtoiseksi mukaan NUTin toimintaan

26.2.2020

VERTAINEN TOIVON TUOJANA TOIPUMISEN TIELLÄ

Haemme uusia vapaaehtoisia vertaistukihenkilöitä vertaistukiryhmiemme vastuuohjaajiksi, avustaviksi ohjaajiksi sekä vertaistukipuhelimemme päivystäjiksi koko Suomen alueella.

Vastuuvetäjän tarve on tällä hetkellä muun muassa Mikkelissä, Varkaudessa, Kajaanissa, Vaasassa ja Kemi-Tornio -alueella. Avustavia vetäjiä tarvitsemme jo olemassa oleviin ryhmiin usealla paikkakunnalla, muun muassa Helsingissä, Joensuussa, Tampereella ja Turussa. Tällä hetkellä toiminnassa olevat ryhmäpaikkakunnat löytyvät yhdistyksemme sivuilta.

https://www.narsistienuhrientuki.fi/tukea-uhrille/vertaistukiryhmat/

Vertaistukiryhmänohjaajalla ja vertaistukipuhelinpäivystäjällä on omakohtainen kokemus narsismi-ilmiöstä, mutta he ovat jo toipumisen tiellä ja oma tilanne on selkiytynyt ja rauhoittunut. Halu auttaa muita saman kokeneita ja antaa heille tukea ja toivoa on tärkeää. Korostamme myös luottamuksellisuutta, turvallisuutta sekä sitoutuneisuutta.

Vertaistukiryhmät kokoontuvat 1-2 kertaa kuussa pääasiassa iltaisin. Vertaistukipuhelin toimii tällä hetkellä neljänä päivänä viikossa, lähinnä iltaisin: myös päivävuoroja olemme lisäämässä. Puhelinpäivystysvuoron voi valita esimerkiksi kerran tai kaksi kuussa tai vaikka joka viikko, oman aikataulun mukaan.

Yhdistys perehdyttää vapaaehtoiset tehtäviinsä ja tarjoaa heille koulutusta, tukea sekä työnohjausta.

Toisten auttaminen ja tukeminen rikastuttaa omaa elämää ja tuo siihen iloa ja merkityksellisyyttä. Tukea tarvitsevia narsismin uhreja on paljon. Tule sinäkin mukaan tukemaan ja toivoa tuomaan !

Yhteydenotot:

Narsistien uhrien tuki ry

Vertaistuen koordinointi

vertaistuki@narsistienuhrientuki.fi

puh. 045 1444504

(ma, ti, to klo 10-14)